Een ensimmäinen jouluaatto oli ihan musta, ei lunta juuri ollenkaan, kuin kesä talven keskellä. Mutta me emme antaneet sen haitata! Kaihtimet kiinni ja paljon kynttilöitä palamaan.
Aattoaamusta pienten aamu-unien jälkeen mentiin Mummin ja Ukin luokse syömään puuroa ja moikkaamaan myös serkku Oota perheineen. Aattoilta vietettiin äidin perheen parissa, mukana menossa myös serkut A ja J. Joulupukkikin vieraili ja toi mukanaan paljon paketteja, nukuttiin päiväunia ja syötiin paljon jouluruokaa. Myös E sai illalla iltapuuroksi riisipuuroa luumusoseella!
Joulupäivän vietossa käytiin jälleen Mummin ja Ukin luona, myös kummit E & H sekä serkku O perheineen oli mummila-vierailulla. Pukki oli unohtanut paljon paketteja myös mummin luokse ja niitä serkukset availivat innolla. Serkku O oli ihan ihmeissään ja peloissaan hurjasta valokuvauksesta, E taitaa olla aika tottunut kameran räpsymiseen...
E sai hienoja lahjoja; mm. oman vauvapulkan, taaperokärryn, kylpyankkoja, hihalliset ruokalaput (tai patalaput kuten isi niitä kutsuu), äänileluja, kirjoja ja ihania vaatteita. Ihan hurjasti paketteja noin pienelle tytölle, kiitos pukki ja tonttuapulaiset. Parhaita olivat luonnollisesti narut ja rapisevat paperit!
Hui, miten nopeasti aika menee, huomasi äiti kun E täytti puoli vuotta! Tänne laitetaan ylös Een puuhia ja tapahtumia, jotta ne muistettaisiin myöhemminkin.
sunnuntai 29. joulukuuta 2013
torstai 26. joulukuuta 2013
Oon puolivuotias, oppimaan innokas!
E on puoli vuotta 22.12.2013. Viimeinen puoli vuotta on ollut huikean tapahtumien ja oppimisen täyteinen. Pikkuruisesta pötkylästä on tullut reipas ja ihan omanlaisensa tytön tyllerö!
E syö vielä äidinmaitoa nelisen kertaa yössä. Päivällä maito ei meinaakaan enää maistua, koska on niin paljon kaikkea muuta puuhaa... No, joskus saatetaan suostua vähän maitoa hörppäämään pimeässä ja hiljaisessa makuuhuoneessa. Muutoin 4kk jälkeen on auennut oikea makujen maailma! Vaihtelevasti maistuu kasvikset (erityisesti bataatti ja porkkana), puuro (se on vähän tylsää ruokaa), kana ja liha (kalasta en tykkää) ja hedelmät (ne on parhaita). Välillä suu ei meinaa aueta niin millään, toisinaan ruoka taas maistuu hienosti. Ehdottomia ruokasuosikkeja ovat luumu ja päärynä, nam!
Päivisin E nukkuu päiväunet mieluiten omassa sängyssään, tutti suuhun ja pupu naamalle! Unta tulee vaihtelevasti tunnista jopa reiluun kolmeen tuntiin, jos välillä saa maitoa. Aamupäivisin otetaan lyhyemmät torkut, yleensä puolisen tuntia. Illalla käydään nukkumaan kahdeksan aikaan ja yösyöttöjä lukuunottamatta uni maistuu tavallisesti noin aamuseitsemään tai vähän ylikin. Joskus öisin asiaankuuluvasti vähän valvotaankin...
E oppi kääntymään selinmakuulta vatsalleen 5kk 2vkon iässä. Nyt puolivuotias E kääntyy myös toisin päin, pyörii lattialla napansa ympäri, kohottaa ylävartalon suorien käsien varaan ja peruuttelee. Ryömiminen eteenpäin on kuitenkin vielä vähän turhan hankalaa ja on harmillista kun kovasta yrityksestä huolimatta lelut menevät vaan kauemmaksi, kun vaihdelaatikosta löytyy toistaiseksi vain pakki. Tavarat löytävät hienosti matkansa lähes poikkeuksetta suuhun, kaikkeahan pitää maistaa - kirjaimellisesti.
E harrastaa muskaria kansalaisopistolla, mutta myös kotona laulaminen, laululeikit ja musiikinkuuntelu on ihanaa. Een suosikkilauluja ovat "Pikkuiset kultakalat", "Pikku pupu loikki", "Pöllö istui puussa" ja "Ihhahhaa" - niitä ja muita lauluja lauletaan ja leikitäänkin tosi monta kertaa päivässä. Kaikkien laulujen aikana on pakko päästä pomppimaan sylissä! Iltaisin on ihan sairaalasta kotiin tulon jälkeen lähes joka ilta laulettu "Oravan pesä", Eetä alkaa aina hymyilyttää kun pääsee iltaisin omaan sänkyyn kuuntelemaan unilaulua :) E harrastaa myös vauvauintia yleensä yhdessä äidin ja isin kanssa, vedessä pulikoiminen, leikkipiirit ja sukeltaminen on superhauskaa! Kotonakin suihkussa ja kylvyssä käyminen on mieluisaa. Myös kirjat, puru- ja äänilelut ovat Een suosikkeja. Sen sijaan pukeminen on Todella inhottavaa! Ikävää, että äiti ja isi tekevät sen silti monta kertaa päivässä eivätkä ole välittävinään kuuluvista vastalauseista yhtään!
Puolivuotias E on hauska pakkaus. E on tyytyväinen tyttö, mutta ilmoittaa selkeästi, kun joku ei mene oman mielen mukaan tai joku (nälkä, väsymys tai toiminnan puute) on vaivaamassa. Vieraamassa seurassa ja ympäristössä E on tavallista hiljaisempi ja rauhallisempi ja seurailee ympäristöään tarkasti, muutoin potkitaan, viuhdotaan ja touhotetaan välillä ihan villinä! E nauraa ja hymyilee paljon, varsinkin tutuille ja omalle perheelle.

keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Alku
Täällä kertoillaan E tytön elosta, jotta sukulaiset ja kaverit voivat seurailla mitä meille kuuluu ja mitä puuhaillaan! Ehkä näin saa myös hieman paremmin muistiin Een ekaa vuotta ja sen tärkeitä tapahtumia.
Tilaa:
Kommentit (Atom)