tiistai 21. tammikuuta 2014

7kk ja neuvolakuulumisia

Huomenna E on 7kk vanha! E pyörii napansa ympäri vinhaa vauhtia kuin karuselli seuratessaan jotain kiinnostavaa lelua, vaikkapa muovipurkkia. Ryömiminen eteenpäin ei vielä ihan onnistu, mutta on lähellä erityisesti, jos olisi mahdollisuus päästä syömään johtoja. E osaa viihdyttää vieraita ja tuttuja ilmeilemällä, hymyilemällä, hytkymällä ja kertoo kovalla äänellä, jos ei tykkää jostain, vaikkapa siitä kun pyyhitään räkää nenästä. E sai kaksi uutta hammasta (yläetuhampaat) viime viikon aikana, hampaiden tulo oli vähän kenkkua ja valvottikin vähän. Vihdoin tuli myös kunnon talvi. Ulkona on kaunista ja kova pakkanen, joka ikävästi rajoittaa meidän ulkoiluja...

7kk neuvolassa E painoi 7440g (+300g kuukaudessa) ja oli 67,5cm pitkä (+1,8cm kuukaudessa). Neuvolassa testattiin näköä pikkuisella helmellä, jonka E näki hyvin ja nappasi käteensäkin sekä kuuloa kulkusella ja "uikulla". Hyvin näkyi ja kuului! E vierasti neuvolantätiä ja tekikin annetut tehtävät aikamoisen huudon kera ;)






Kuvassa ollaan tulossa pikkuisen N-neidin nimijuhlasta. Toivottavasti meistä tulee hyvät kaverit :)



perjantai 10. tammikuuta 2014

Popsi, popsi porkkanaa! Maista, maista hedelmää!

Pikku E on totutellut pöytätapohin ihan pikkuvauvasta saakka ollen äidin ja isin aamukahvipöydällä köllöttelemässä. Ihan pikkuisena katseltiin leluja ja lamppua, nyttemmin leikitään ja lueskellaan (syödään) lehtiä. Vähän harmillista kun äiti ja isi eivät anna syödä ja repiä kaikkia lehtiä kokonaan!


E alkoi maistella maidon ohella kiinteitä ruokia 4kk iästä eteenpäin. Ensimmäiset maistiaiset olivat pitkään kerran päivässä jääpalamuotillisen verran vihannes- tai marjasoseita pakkasesta. Mustikkaa on edelleen Een herkkua.


Nyt E on jo pitkään syönyt vaikka mitä; kaikkia mahdollisia vihanneksia ja juureksia, hedelmiä, viljoja (lähinnä kaurapuuroa), lihaa, kanaa ja kalaa. 


Kun E täytti puoli vuotta, otettiin käyttöön myös syöttötuoli, jossa E maistelee ruokia myös itse sormilla syöden. Parhaiksi sormiruuiksi ovat valikoituneet maissinaksut, kurkku, vadelmat ja mustikat, jotka sotkevat ihanasti ja suurin osa päätyy ihan muualle kuin suuhun.

Ihan parasta on kuitenkin uusin suosikki hunajameloni, nam!