tiistai 29. huhtikuuta 2014

Pikkuiset kultakalat lammessa ui!

E on harrastanut vauvauintia noin 4 kuukauden iästä lähtien joka lauantai lukuunottamatta joulusta ja muista pyhäpäivistä johtuvia taukoja. Vauvauinnissa käydään lauantaisin yleensä äidin ja isin kanssa. Joskus isin ollessa töissä, on mukana ollut vain äiti. Kerran myös täti R ja serkku J kävivät kanssamme polskimassa. 

Vauvauinnissa alkuun haastavinta ja jännintä äidin mielestä oli pesutiloissa selviäminen. Pitää äkkiä käydä suihkussa ja pukea, ettei pikku E palellu! Nyttemmin haasteita aiheuttaa se, että E haluaisi pukkarissa koko ajan liikkua johonkin. Onneksi turvakaukalon vyöt ovat toistaiseksi vielä pitäneet...



Uinnissa oltiin aluksi vain ihan pieni aika kerrallaan, noin vartti, jotta pikkuinen tottuu veteen. Nyt polskimme puolesta tunnista tuntiin E:n jaksamisen mukaan. E ui palvelijansa käsien varassa kylkiuintia, selkäuintia sekä erittäin omalaatuista delfiinipotku-uintia. 

Myös sukelluksia on tehty lähes alusta alkaen. Vauvoilla sukellusrefleksi toimii noin puolen vuoden ikään saakka, ja jos sitä ei harjoiteta, se sammuu. Ihan ensimmäisillä sukelluksilla kaadettiin ämpäristä vettä E:n pään päälle naamaan puhalluksen jälkeen. Hiljalleen siirryttiin viemään E käsien varassa pinnan alle sen jälkeen, kun ensin vettä kaadettiin ämpärillä päälle. Nyt E sukeltaa toisen avustajan luota toisen luokse itse pinnan alla tai jopa hyppää itse laitaan kiinnitetyltä tuolilta tai avustajan käsien päältä uppeluksiin.



Uinnissa on aina myös leikkipiiri, jossa lauletaan, lorutellaan ja leikitään. Paras laulu on varmasti Een mielestä Pikkuiset kultakalat. Myös muiden vauvojen kanssa käydään seurustelemassa ja Eellä onkin uinnissa monta kaveria. Uintivuorolla on käytettävissä myös paljon leluja ja värikkäät laivat, ankat ja muut ovat ihan parhaita! E tykkää myös ryömiä ja leikkiä itsenäisesti superlämpimässä ja matalassa kilpikonna-altaassa. 



p.s. Äiti on nyt palannut töihin ja E viettää kolme päivää viikossa näin alkuun Isin kanssa kotona. Ainakin alku on mennyt varsin hyvin, isin kanssa päivissä parasta on nukkua ylipitkiä aamu- ja päiväunia :)