Äiti kirjoittelee kesäisten kiireiden (?) vuoksi aika tarkalleen kuukauden myöhässä, mutta nyt meidän pikkuinen vauva ei olekaan vauva ollenkaan, vaan jo 1-vuotias neitokainen.
1-vuotiasta juhlittiin viikko varsinaisen syntymäpäivän jälkeen kahteen kertaan. Lauantaina meillä vierailivat kaverit ja sunnuntaina sukulaiset kahteen otteeseen. Kaverisynttäreillä olikin menoa ja meininkiä, kun kuusi alle kaksivuotiasta (sekä vanhempansa) pistivät hösseliksi! Sukusynttäreillä meno oli ehkä aavistuksen rauhallisempi... Sunnuntain hauskin synttäripuuha oli kurkistella ikkunasta Pappaa, joka nappaili kuvia E:stä. E sai syntymäpäivien kunniaksi maistaa ensi kertaa myös sokerista herkkua synttärikakun muodossa. Kummien tekemä mansikka-lime-moussekakku maistui yhdessä hedelmien, maissinaksujen ja riisipiirakan kanssa.
Vuoden vanha E liikkuu kontaten ja nousee koko ajan seisomaan vasten tukea ja laskeutuukin jo varsin sujuvasti. Sanahahmoja E oppii koko ajan lisää. Selkeimmin isshhh (isi), kaa (kiikkaa eli keinua), että (vettä) ja pää (leipää). Yöt nukutaan tällä hetkellä varsin rauhallisesti ja päiväunetkin maistuvat, ainakin jos ne saa nukkua isin vieressä. Suosikkitekemistä on portaiden kiipeäminen, kirjojen lukeminen sylissä, sohvapöydän laatikon tyhjentäminen kaikesta mielenkiintoisesta sälästä sekä kiikkuminen ja uiminen tai oikeastaan rantavedessä konttailu ja tutkiminen.

